11.29.2007

Seniorikoripalloilu Suomessa


Seniorikoripalloilua on pelattu Suomessa 1980-luvulta alkaen,lähes 30 vuotta.Suomalaisia joukkueita on aina osallistunut virallisiin MM- ja Em kisoihin.Joka kerta vähintään yksi joukkue on saatu jaloilleen.
Omien MM-kisojen jälkeen,1997, Koripalloliiton yhteyteen perustettiin Seniorijaos,jossa on nyt viisi jäsentä,kaksi nais- ja kolme miesjäsentä.
Seniorijaoksen päätoimi on järjestää Suomen mestaruuskisoja ja toimia senioripelaajien edunvalvojana liitossa sekä tiedottaa eri tapahtumista,jotka saattavat kiinnostaa senioreita.Tiedottaminen hoidetaan Korilehden välityksellä: seniorijaoksella on ollut käytössä 1-2 sivua / julkaisu.Netissä on kaikki seniorisarjojen ottelut ansiokkaasti esillä.
Kaudella 2007-08 Sumen mestaruussarjoihin osallistuu yli 40 joukkuetta.
Sarjojen lisäksi olemme järjestäneet kevätturnauksen,jossa on ollut mukana joukkueita Suomesta, Virosta,Ruotsista ja Venäjältä.
Ensi vuonna pyrimme järjestämään sekä kauden päättävän,että samalla EM-joukkueille tarkoitetun turnauksen toukokuussa. Lisäksi ,jo tänä vuonna yli 20000 pelaajaa maailmanlaajuisesti kerännyt MaxiDay toteutetaan syksyllä 2008 turnauksena ja kauden avauksena.
Erikseen maininnan ansaitsevat ainakin Savonlinnan kesäturnaus ja Lapin oma talvitapahtuma, jotka ovat kasvavia ,hyviä tapahtumia. Myös muilla paikkakunnilla,Espoossa,Tampereela ja Kotkassa järjestetään omia sarjoja kuin myös virastojen välisiä otteluita/sarjoja Helsingissä.
On hienoa,että päättäjätkin ovat innostuneita työpaikkaurheilusta,sillä niin työntekijät pysyvät pitempään tehokkaina ja sairaspäivät hallinnassa.Puhumattakaan lajin ja harrastuksen sosiaalisesta puolesta,mikä on merkittävä kun ajatteleen jo taakse jätettyä aktiiviuraa ja sopeutumista takaisin ”normaaliin” elämään.
Seniorikoripallon tulevaisuus näyttää hyvältä,mutta paljon on vielä tehtävääkin.

Juha Vettanen
President
FIMBA Europe

No hay comentarios: